Tasa-arvoelitistit pois kotihoidontuen kimpusta!

Poikkeuksellisesti joudun kehumaan Päivi Räsästä. Olen nimittäin hänen kanssaan täysin samaa mieltä kotihoidontuesta.

Hallituksen riitely kotihoidontuesta on tuskastuttavaa katsottavaa. Saman ministeriön molemmat ministerit haraavat vastaan ja vetävät eri suuntiin. Vai vetävätkö? Syyttely ainakin on kovaa. Räsänen otti Uuden Suomen blogissaan rehellisesti vastuun jarruttelusta, esimerkillistä!

Hallitus esittää uudistuksessaan kotihoidontuen keston jakamista puoliksi vanhempien kesken. Äkkiseltään tämä ajatus kuulostaa tasa-arvoiselta ja reilulta, mutta kun asiaa tarkastelee lähemmin, huomaa, että mallissa on krooninen valuvika. Uusi malli on mitä tyypillisintä sosialistista politiikkaa, missä hallitseva eliitti tietää lasten vanhempia paremmin, miten perheissä asiat tulee järjestää ja hoitaa.

On naurettavaa kuvitella, että äidit pakotettaisiin koteihin lapsia hoitamaan, koska isät eivät halua olla kotona lastensa kanssa. Meidän perheemme on viime vuodet joutunut ratkaisemaan lastenhoitoon liittyviä kysymyksiä kuten jokainen suomalainen perhe, jossa on pieniä lapsia. Ainoastaan yksi asia on vaikuttanut siihen, että vaimoni on päätynyt jäämään lasten kanssa kotiin: raha. Pikagallup tuttavaperheisiin paljasti, että yhdeksässä kymmenestä lähipiirin perheistä syy on ollut sama.

Itse olisin ollut kiljuen valmis jäämään kotiin ihmettelemään lasten kasvua ja kehitystä. Meidän perheemme tapauksessa se ei ollut mahdollista, koska vaimoni ei silloin vielä ollut valmis pyörittämään perheyritystämme yksin. Vaimollani oli kuitenkin mahdollisuus jäädä hoitovapaalle hammashoitajan työstään. Se oli taloudellisesti kannattavin ratkaisu perheemme kannalta.

Kotihoidontuen keston puolittaminen isille ja äideille ei selvitysten mukaan lisäisi merkittävästi isien jäämistä kotiin. Sen sijaan vaikkapa Kuntaliitto on antanut ymmärtää, että maksumiehiksi tulisivat jo nyt talousvaikeuksissa olevat kunnat, eli jälleen kerran kaikki veronmaksajat. Velvoitteet uusista päivähoitopaikoista olisivat satojen miljoonien eurojen urakka jo nykyisellään riutuville kunnille.

Väitetään, että naisen euro olisi 80 senttiä. Tämän uudistuksen pitäisi auttaa tilanteeseen. Todellisuudessa naisen euro on pysynyt hyvin pitkään 96-97 sentissä. Sekin on väärin. Palkkatasa-arvosta kuuluu pitää meteliä, ja tuo palkkadiskrimaantio pitää kuroa umpeen. Sen sijaan liioittelu ja tilastojen vääristely poliitikoiden ja byrokraattien määräysvallan ja sosialismin pönkittämiseksi ei edistä palkkatasa-arvoa pätkääkään.

Kun naisten koulutus suhteessa miehiin on koko ajan parantunut, osassa perheitä käy niin, että äitien palkat ovat isiä paremmat. Silloin on luontevaa perheen talouden kannalta, että äiti jatkaa töissä ja isä jää kotiin. Palkkatasa-arvon kannalta on ratkaisevaa, että naisia kohdellaan palkan suhteen työpaikoilla tasa-arvoisesti. Laajemmin on kyse siitä, että vähitellen naiset hakeutuvat aloille, joissa palkat ovat korkeammat ja murtavat lasikaton päästen myös johtopaikoille. Sitä kehitystä ei pidä pakottaa rajoittamalla yksilöiden ja yritysten valinnanvapautta. Sen pitää antaa tapahtua luonnollisesti. Miksi meidän ylipäänsä pitää olla kiinnostuneempia tilastoista kuin yksilöistä?

Kotihoidontuen uudistuksesta ei ole iloa julkisen talouden kannalta. Siitä ei ole iloa tasa-arvon kannalta. Pidänkin todennäköisempänä, että tämän muutoksen motiiveina ei ole valtion taloudellisen tilanteen parantaminen vaan ideologiset syyt.

Lastenhoitoon liittyvässä politiikassa on kyse ihmisten ja perheiden vapaudesta valita ja tehdä itse päätöksiä omasta elämästään.

Yksi lastenhoitososialismin piirre on halu ohjata lapset mahdollisimman aikaisin julkiseen päivähoitoon tekemällä muut vaihtoehdot taloudellisesti kannattamattomiksi. Suomalainen päivähoito on laadukasta. Silti minusta parempaa paikkaa pienelle lapselle ei ole olemassa kuin oma koti, missä rakastavat vanhemmat ovat kasvattamassa lasta.

Tuntuu uskomattomaltaa, että vielä vuonna 2015 joudumme alistumaan sosiaali- ja terveysministeriön ukaasien alle, jotta siellä istuvat ”tasa-arvoelitistit” voivat opastaa kansalaisia, miten elämää tulee elää. Mielestäni on itsestään selvää, että ihmiset päättävät omista ja lastensa elämistä itse. Kaikille ei vain sovi yksi ja sama malli.

Olennaista on, että perheellä pitää olla vapaus päättää itse.

Me isät kyllä rakastamme perheitämme, vaimojamme ja lapsiamme merkittävän paljon enemmän kuin työnantajiamme tai yrityksiämme. Me rakastamme lapsiamme ja perhettämme enemmän kuin poliitikot ja julkisen hallinnon byrokraatit – siksi teemme valintamme sen mukaan, mikä heille on parhaaksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu