Oikea koukku

Uuden aselain valuviat ovat korjattavissa

Tammikuussa kovan väännön jälkeen eduskunnassa hyväksytyn uuden aselain kouluarvosanaksi voidaan antaa 8. Alkuperäinen, suorastaan järjetön EU-komissio- ja virkamieslähtöinen esitys saatiin onneksi sorvattua oikeistopuolueiden ansiosta käyttökelpoisempaan muotoon kuulemisprosessin aikana. Eniten ihmetystä on herättänyt suomalaisten virkamiesten tiukkaakin tiukemmat tulkinnat direktiivistä ja itse keksityt kiristystavoitteet aselakiin. Jos virkamiesten alkuperäiset suunnitelmat olisivat toteutuneet, olisi reserviläistoiminnalta ja ampuma-aseharrastukselta todellakin leikattu siivet.

Suomalaiset ase- ja ampuharrastajat, metsästäjät sekä reserviläiset ovat maailman mittakaavassa luotettavimpia ja asiansa parhaiten hoitaneita aseiden käyttäjiä, sekä nuhteettomimpia kansalaisia. Virkamiesten kiire päästä kurittamaan kunnollisia harrastajia on ollut käsittämätöntä. On ollut hetkittäin pakko jopa kysyä, että kenen etua virkamiehet ajavat kunnollisten suomalaisten ase- ja ampumaharrastajien aseistariisunnalla? Aktiivinen ja toimiva reserviläistoiminta sekä osaavat aseharrastajat ovat kuitenkin tärkeä osa toimivaa ja uskottavaa maanpuolustusta. Lisäksi tämän toiminnan turvaaminen on osa maanpuolustustahdon ylläpitoa.

Laissa on kaksi erityistä kohtaa, jotka pitää korjata heti uuden eduskunnan alkajaisiksi, jos vain eduskuntaan valikoituu oikeansuuntaisia edustajia.

Ensimmäinen epäkohta on perustuslakimme vastainen taannehtivasti voimaan tuleva laki, joka velvoittaa uusimaan ”vanhan lain” aikana myönnetyt aseluvat, jotka on myönnetty EU-direktiivin voimaan tulon jälkeen. Tämä ei koske suurta joukkoa ihmisiä, mutta turhaa työtä ja byrokratiaa se tuottaa, eikä se ole hyvien länsimaisten oikeuskäytäntöjen mukainen. Tämä pitää ratkaista antamalla aselupia myöntäville viranomaisille täysi päätösvalta myöntää nuo jo myönnetyt aseluvat uudelleen ilman erillistä hakuprosessia.

Toinen ja erityisen kohtuuton muutos on puoliautomaattiaseiden lipaskoon rajoittamien. Rajoitusta on perusteltu terrorististen tekojen rajoittamisella. Esitys on järjetön, sillä käytännössä kaikki ampuma-aseilla tehdyt terroriteot Euroopassa on tehty nimenomaan laittomilla sarjatuliaseilla, ei näiden hyvien harrastajien laillisilla puoliautomaateilla. Lippaita on suomessa valtavasti, arviot niiden määrästä liikkuvat 1-4 miljoonan välillä. Puolustusvoimatkin myi lippaita vielä muutama vuosi sitten kansalaisille ihan avoimesti ja ilman huolta. Voidaanko lainsäädäntöä todella kiristää näin, että ihmisiä velvoitetaan rangaistusten uhalla luopumaan omaisuudestaan? Tähän pitää saada pikainen korjaus.

Pidän tärkeänä, että turvaamme jatkossakin TT3 - luokan toiminnan ja siihen liittyvien aselupien hankkimisen. Suomalaisen maanpuolustuksen kokonaisuuteen kuuluu yhtenä tärkeänä kulmakivenä motivoitunut ja osaava reservi. Tämän osaamisen keskeisenä takuuna on reserviläiskivääreillä tapahtuva ampuharjoittelu ja laaja, sekä vastuullinen kansalaisten aseenomistus.

Näissä vaaleissa valitaan jälleen kerran isänmaamme tulevaisuuden suunta, tehdään oikeita valintoja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Alkoholi unohtui nyt aseita käsitellessä.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Valuvikojen korjaamiselle tulee kiire, koska lakiesityksen on tarkoitus tulla voimaan 15.6.2019 ja siinä on vain kuuden kuukauden siirtymäaika. Jotta suuri osa lippaista ei muuttuisi laittomiksi olisi korjausten tultava voimaan viimeistään kyseisen kuuden kuukauden siirtymäajan päättyessä. Suomen Keskusta ja Kansallinen Kokoomus ovat hoitaneet aselain valmistelun huonosti anonyyminä ja salaisena virkamiestyönä. Tietyssä mielessä historia on nyt toistanut itseään ja tässä on käynyt osittain samoin kuin aikoinaan HE 106/2009 osalta. Kyseisen edellisen merkittävän aselain huononnuksen teettivät myös Suomen Keskusta ja Kansallinen Kokoomus. Yksikään niiden kansanedustaja ei äänestänyt HE 106/2009 eikä HE 179/2018 esityksiä vastaan.

http://www.halla-aho.com/scripta/aselaki_ja_poliit...
http://aarokustaanheimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...
http://aarokustaanheimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

...Miksi tarvitsisi "korjata"? Aseet avat onnettomuuksien enne- eivätkä aseharrastajat kiinnosta kansan suurta enemmistöä?

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Aselain korjaamatta jättäminen olisi nyt uhrittomien rikosten tilaamista Suomeen.

Kimmo Veijalainen

Aseet ovat upea keksintö ja tuottavat enemmän hyötyä ja hyvää kuin vahinkoa ja pahaa.

Suomessa pitäisi taas sallia suojeluaseet ja henkeen/terveyteen/omaisuuteen/kotiin kohdistuvien rikosten omatoiminen ehkäisy siihen parhaiten soveltuvin välinein.

Kokoomus on nyt riemumielin yhteisrintamana hyväksynyt KAKSI asekieltolakia vuosikymmenen sisään, joten kokoomuslaisen on turha lässyttää olevansa aseenomistajan tai aseharrastajan tai reserviläisen asialla.

Riku Sutinen

"Kokoomus on nyt riemumielin yhteisrintamana hyväksynyt KAKSI asekieltolakia vuosikymmenen sisään, joten kokoomuslaisen on turha lässyttää olevansa aseenomistajan tai aseharrastajan tai reserviläisen asialla."

Asenteellista ja väärää tietoa levittäviä väitteitä.

Kokoomus, kuten muutama muukin maanpuolustuksesta ja aseharrastuksen jatkumisesta huolissaan oleva puolue ovat onnistuneet turvaamaan aseharrastuksen ja metsästyksen jatkumisen tässä maassa.

Kouluampumisten jälkimainingeissa oli hetken aikaa todellinen riski siitä, että kansalaisten aseenomistamiseen ja hallussapitoon olisi tullut erittäin merkittävia rajoituksia.

Tämä onnistuttiin onneksi estämään.

Tämä uusikin aselaki on torjuntavoitto ja pienin yhteinen nimittäjä. Positiivistä tässä on se, että (epäsuorasti kiitos EU:n) Suomi ensimmäistä kertaa sodanjälkeen lainsäädännölisesti tunnustaa reservinsä ampumataidon merkityksen ja lupia voidaan jatkossa myöntää myös maanpuolustusperusteisesti. Sodanjälkeinen aselainsäädäntömme lähti täysin päinvastaisesta ajatuksesta, silloin maanpuolustusperusteinen luvittaminen oli nimenomaisesti kiellettyä.

Tämänkään muutoksen ajaminen lainsäädäntöön ei olisi onnistunut ilman hallituspuolueiden vahvaa sitoutumista asian tärkeyteen
(Ironista tosin, että tässä kohtaa nostetaan yleensä jalustalle oppositiopuolueita, vaikka niiden rooli tässä on hieman kaksijakoinen.)

Jone Virtanen

Uusi aselaki on epäselvä, huonosti laadittu ja antaa varaa hyvin omituisillekkin tulkinnoille. Jos siinä on valuvikoja niin ne ovat niin suuria, että aivan pienellä niistä ei selvitä. Aku Saarelainen kaksi blogia kommenteineen kannattaa lukea ennen kuin alkaa kauheasti revittelemään uuden aselain puolesta. Arvosana minulta on 5 + .

Uusi aselaki ei ole missään muodossa torjuntavoitto, vaan se ssisältää erittäin paljon tiukennuksia joita EU ei edes vaadi ja se on laadittu siten, että tulkinnanvaraa riittää.

Kokoomukselle ja koko hallitukselle ei tästä kiitosta heru. Tsekki ja Puola ovat haastaneet EU:n oikeuteen ko direktiivistä ja aikovat kaikin keinoin romuttaa sen. Tai anakin kiertää sen. Suomi on jälleen kerran vain hiljaa. Ainoa asia josta on neuvoteltu on reserviläispoikkeus, joka sinällään voi jopa haitata kansallista lainsäädäntöä. Yhditysmisvapauttahan on jo aikaisemmin loukattu, mutta se on eri asia. Italia ja Malta ovat luonnollisesti viritelleen lainsäädäntöään siten, että esim Aku Saarelaisen ongelmia ei ko. maissa ilmene.
Seppo Pajuselle sen verran kommenttia, että suomessa n. 650 000 henkilöllä oli vähintään yksi aselupa, joten ihan pieni vähemmistö tämä porukka ei ole.

Uusi aselaki heikentää mm. metsästäjien aseturvallisuutta merkittävästi. Alla käytännön esimerkki. Vanha laki oli tässä asiassa järkevä ja toimiva. (asetta voi kuljettaa lataamattomana (= ei patruunaa pesässä) suojuksessa joka on vielä piilotettu esim huovan alle) Mutta nyt sitten on eri meininki:

106 b § (Hyväksytty tuleva lakimuutos 2019)
Patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten säilyttäminen ja kuljettaminen sekä väliaikainen säilyttäminen:
'
Patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten säilyttäminen, KULJETTAMINEN ja VÄLIAIKAINEN säilyttäminen tulee järjestää siten, etteivät ne ja ampuma-aseet ole suoraan YHDESSÄ SAATAVILLA eikä vaaraa niiden joutumisesta asiattomien haltuun ole.

Tämä lakiuudistus tulee heikentämään aseturvallisuutta, etenkin jos sinulla on asessa kiinteä lipas. Kun kannat asetta, joudut tyhjäämään aseen kokonaan (Nyt riittää se, että aseen pesässä ei ole patrunaa)
ja patruunat laittamaan niin etteivät ne ole yhdessä saatavilla.(mihin ne tunkee????) Jos olet vaikka sorsasrtamassa ja siirryt seuraavaan passipaikkaan tai noudat lintua ei riitä patruunan poisto patruunapesästä. Koko ase tyhjäksi vaan. Tai kun ase laitetaan ajoneuvoon lyhyen siirtymän vuoksi sama juttu.

Mitä sitten tarkoittaa "yhdessä saatavilla" kuljetuksen aikana? En minä ainakaan tiedä.

Saako esim haulikkoa ja sen patruunoita kuljettaa samassa kassissa ampumaradalle?

Ymmärtääkseni patruunoita ja asetta et saa jatkossa säilyttää samassa asekaapissa ellei kaappi ole standardihyväksytty turvakaappi. Missä niitä sitten säilytetään? Jne. Jne.

Onkohan tätä koskaan kukaan metsästäjä oikeasti lukenut...

Virkamies joka tämän on laatinut on asettanut tavallisen metsästäjän varsin tulkinnanvaraiseen asemaan.'

Epäilen vahvasti että Kokoomuksen lakia säätävät kaverit eivät ole koko pumaskaa edes katsoneet.

Olen äänestänyt Kokoomusta 30 vuotta, mutta nyt ääneni on liikkeellä. Ei pelkästään aselain vaan myös Kokoomuksen muun "saamattomuuden" vuoksi. Sotesekoilu (ammattitaidottomuuden huippu), (pien)yrittäjien asema ei ole muuttunut kuin vain byrokraattisempaan suuntaan, jne.

Käyttäjän JoniHiltunen kuva
Joni Hiltunen

Tervehdys!

Mihin blogeihin ja Aku Saarelaiseen viittaat?

Tämä oli mielenkiintoinen blogikirjoitus, sillä tästähän näkee, ettei kokoomuksessakaan olla ollenkaan samoilla linjoilla lain onnistumisesta.
Toki selvästi uskollisuus puolueeseen näyttäisi nostavan onnistumista kirjoittajan arvosteluasteikolla.

Itse ihmettelen, että miksi sitten kokoomus (ja keskusta) eivät tehneet laista kunnollista kerralla? Sinisilläkään tuskin sitä vastaan mitään olisi ollut...

Uskoisin, että kahden vuoden aika pitäisi tällaiseen riittää mennen tullen, rahasta tai muistakaan resursseista se tuskin lainsäädäntötyössä kiinni oli.
Joten, kaikki ylimääräiset kiristykset ja maanpuolustuspoikkeuksen käyttäminen ainoastaan kohtuullisesti, kielivät kyllä aivan selvästi vain ja ainoastaan tahdon puuttumisesta.
Eli lakiin jostain syystä haluttiin kansalaisille tarpeettomia kiristyksiä, tulkinnanvaraisuutta ja poliisihallitukselle tarpeettomia lisäoikeuksia. Myös lain valmistelussa käytettyjä perustuslain hämäriä tulkintoja voidaan vielä joskus soveltaa laajalti kaikkiin muihinkin kansalaisiin, kuin pelkästään ampumaharrastajiin.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Julkaisin kaksi luonnosta kansalaisaloitteiksi. Toisella niistä olisi tarkoitus korjata aselakia ja toisella depenaltisoida ennen aselain muutoksen voimaantuloa hankittujen lippaiden hallussapito siltä varalta, että aselain korjaaminen epäonnistuu.

Luonnos aselain korjaamista varten on osoitteessa: https://asepolitiikka.blogspot.com/2019/04/luonnos...

Luonnos lippaiden hallussapidon depenaltisointia varten on osoitteessa: https://asepolitiikka.blogspot.com/2019/04/luonnos...

Toimituksen poiminnat